Tarina

VENEELLE on veneiden huolto- ja hoitotarvikkeisiin erikoistunut verkkokauppa

Kuten etusivulla jo kerroin, kypsyi ajatus venetarvikkeiden verkkokaupasta omien veneprojektien myötä. Ensimmäisen veneen kanssa touhutessa koin haasteelliseksi löytää oikean, laadukkaan ja hinnaltaankin vielä jotenkin kohtuullisen tuotteen omiin tarpeisiini. Pintakäsittelyaineista tietyt tuotemerkit tulivat vastaan kaikkialla ja vaihtoehtoja ei tuntunut olevan. Vuosien saatossa olen kuitenkin löytänyt monia hyviä, veneteollisuudessa käytettyjä, tuotteita, jotka eivät ole veneilijöiden käytössä välttämättä tunnettuja. Näistä hieman tuntemattomammista ja toisaalta hyvin tunnetuista veneilytuotteista ja tuotemerkeistä päätin lähteä liikkeelle ja tehdä niistä perustan omalle verkkokaupalleni. Tuotevalikoimassa keskityn veneen hoito- ja huoltotuotteisiin, joista aiemmin hankitun koulutuksen ja kokemuksen myötä on kertynyt osaamista. Näin syntyi Veneelle.fi

Erityisen ylpeä olen siitä, että sain mahdollisuuden tuoda veneilijöille tuotteita, joita ei ole aikaisemmin kuluttajamyynnissä ollut. International Marine Paint tuotteet on kehitetty laiva- ja telakkateollisuudelle vastaamaan korkeisiin laatuvaatimuksiin. Näissä tuotteissa sisältöön on panostettu, ei niinkään etikettiin.  Kömmerling Chemische Fabrik GmbH on johtava saksalainen automotive-, marine- ja industrial-liimojen valmistaja, jonka tuotteista Körapur ja Körapop liima- ja tiivistemassat on valikoimassamme. Weld Mount valmistaa liimattavia kiinnitysjärjestelmiä, joita käyttävät monet venevalmistajat korvaamaan muita liitostapoja. Kaikki nämä tuotteet on nyt saatavilla veneelle.fi kautta kaikille veneilijöille veneilet sitten Näsijärvellä tai maailman merillä.

Pienenä verkkokauppana kaikkia tuotteita ei ole alkuvaiheessa hankittu omaan varastoon ja osa tuotteista toimitetaan asiakkaalle toimitusmyyntinä. Näiden toimitus asiakkaalle kestää noin 3-6 päivää. Tästä huolimatta haluan palvella asiakkaitani mahdollisimman hyvin ja varastoa kasvatetaan koko ajan. Jos sinulla on kysyttävää tuotteistamme tai mistä tahansa muusta verkkokauppaamme liittyvästä asiasta, ole yhteydessä. Veneilyterveisin,

Markku Joenperä

Venemaalit

Veneelle -verkkokauppa on International Paint teollisuusmaalien jälleenmyyjä Suomessa. International maaleista valittavissasi on sekä epoksi- että polyuretaanimaalit. Maalausjärjestelmämme ansiosta oikean maalin löytäminen on helppoa maalaat sitten veden alapuolisia tai yläpuolisia osia.

Venelakat

Valikoimastamme löydät International Yacht Paintin ja Rylardin lakat, jotka ovat veneen valmistajien ja kunnostajien arvostamia merkkejä. 

Muut hoito- ja huoltotuotteet

Muita veneen hoito- ja huoltotuotteita valikoimassamme edustavat mm. hoitoöljyt, kiillotusaineet, vahat, kansipinnoitteet ja hiomatuotteet.